Jeepit

Interview with Frankie Shannon

Teija: Frankie, who are you, where do you come from, can you tell us in a couple of words?

Frankie: I’m Frankie Shannon from Ireland, I am a Sound Artist and Musician. I’ve been living in Tampere now for the last year and a half, during which time I’ve come to know a lot of people here, mainly from playing music in the street. In fact many people I don’t know say hello to me when I walk through town, because they think they know me, in actual fact it’s because they’ve seen me play.

Teija: What have you been up to lately?

Frankie: I’ve recently begun working on a TV project. Myself and some of my colleagues at Pispala Theatre are collaborating in making a surreal comedy show pilot. We are doing this through the Pispala based “Kumppanuus” Project. The story will be based in the Tampere area and will involve local artists. Also, I will be performing at the Jeepit session at Hurropillo on 17th of February and at the Vegfest support night at Artturi on saturday the 20th of february. I have just created a myspace page for some of my more experimental songs and sounds from the past and present, you can hear these at www.myspace.com/frankieshannonsmusic. Additionally I will as usual host the blues jam session at The Gobi Desert Canoe Club on Rautatienkatu on the 6th of february. I think thats all….for now.

Teija: Are you a professional Sound artist or a self-learned one?

Frankie: I have studied sound art at university level in London and have had much experience before and since then.

Teija: You have played a couple of times with Jeepit before. What kind of music are you going to play on Wednesday 17.2.2010 in Huurupiilo pub?

Frankie: We are planning to perform a lot of songs that I have never performed before. Mostly Irish folk, some american folk and blues, and a few suprises too.

Teija: Thank you Frankie, hope to see a lot of friends around on Wednesday.

Interviewer: Teija Lehto, 21.1.2010

---

Eduard Einmann – virolainen huuliharpisti ja haitaristi

Eduard Einmann kuuli huuliharpun soittoa ensimmäisen kerran nelivuotiaana, vuonna 1941, tsaari Nikolai II:n kapellimestarin soittamana. Kapellimestari oli virolainen herra Nael. “Tuo ihmeellinen kapellimestari soitti useita soittimia, ja hän sai ihmiset nauramaan ja itkemään soitollaan. Olen myöhemmin kuullut monia hyviä soittajia, mutta tällaista kykyä heillä ei ole kenelläkään”, muistelee Eduard. Itse Eduard opetteli huuliharpun soiton korvakuulolta.

Yhtyeitä ja orkestereita

Eduard Einmann perusti orkesterin, jossa hän itse soitti haitaria. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että orkesterin rumpali oli vanki, ja Eduardin piti aina palauttaa hänet joka keikan jäleen työleirille. Myöhemmin Eduard muutti Narvaan. Vapaa-aikana hän lauloi ja soitti Baltika-ravintolassa sekä Gerassimovin klubissa.

Eduard muutti Põltsamaalle 1973, koska halusi asua vihreässä, rauhallisessa paikassa. Hän työskenteli Põltsamaan kaupungin miliisin palveluksessa, myöhemmin myös autonasentajana. Vuonna 1973 Lilleveren kolhoosissa toimi Umpa-niminen yhtye. Eduard kutsuttiin mukaan yhtyeeseen, mutta kun kävi ilmi, että Eduard soittaa haitaria paremmin kuin yhteessä ennestään soittava haitaristi, syntyi kilpailuasetelma, ja Eduard päätti jäädä pois yhtyeestä.  “Parin-kolmen kuukauden kuluttua tuli Umpa-yhtyeestä muutaman hengen seurue luokseni kotiin, ja perustimme uuden yhtyeen.

Kun Eduard täytti 50 vuotta, yhteyeen jäsenet lahjoittivat hänelle oman haitarin. “Kuinka kauan oikein aiot soittaa lainahaitarilla”, ihmetteli tuolloin yhtyeen johtaja.

Yhtyeitä pidettiin tiukasti silmällä

Eduard teki kaikkensa, jotta yhtye pääsisi keikkailemaan laajemmin. Yhtyeet kuuluivat luokkiin A, B ja C. Jos ei näihin kolmeen ryhmään kuulunut, ei pitänyt mennä omaa kylää pidemmälle esiintymään. Eduardin mukaan C-ryhmän yhtyeet voivat soittaa omalla alueellaan, B-ryhmä saattoi esiintyä Virossa oman alueensa ulkopuolella. A-ryhmän yhtyeiden sallittiin esiintyä koko Virossa sekä maan ulkopuolella. Joskus sääntöjä rikottiin, ja jos kukaan ei valittanut, ei tapahtunut mitään. Ryhmän luokittelemiseksi piti vuosittain käydä oman piirin näyttötilaisuudessa, ja jos pääsi siitä läpi, valtakunnan tason näytössä.

Eduard ei päässyt ulkomaille

Eduard soitti “RMO Jauram” yhtyeessään haitaria ja myös lauloi. Kun hänelle tuotiin vuonna 1975 Unkarista huuliharppu, hän alkoi soittaa myös sitä. Virosta ei tuolloin saanut kunnollista Huuliharppua. Eduardia ei päästetty Unkariin. “Luultavasti siksi, että olin kieltäytynyt liittymästä puolueeseen”, arvelee Eduard. Nykyään voisi matkustaa minne tahansa, jos vain olisi rahaa.”

Kappaleet opeteltiin korvakuulolta

Vuosittain kulttuuriministeröistä tuli 3-5 nuotit, joiden mukaan piti opetella kappaleet. RMO Jauram -yhtyeen miehet eivät osanneet lukea nuotteja. Niinpä heidän ystävänsä Aleksander Kossatkin soitti Jauramin miehille kappeleet nauhalle, ja kappaleet opeteltiin nauhoitteen avulla korvakuulolta. “Ensimmäisissä katselmuksissa pääsimme B-ryhmään”, kertoo Eduard.

Esiintyi kaikkialla paitsi Põltsamaalla

Eduardin yhtye esiintyi suurissa tapahtumissa koko Viron alueella. Tapana oli ensin pitää konsertti, ja sitten soittaa tanssit päälle. Omalla paikkakunnalla, Põltsamaalla, yhtye ei tullut kovin tunnetuksi, koska sitä ei yksinkertaisesti tuolloin pyydetty esiintymään. Jossakin vaiheessa musiikki meinasi viedä koko elämän. Kerrankin Eduard joutui lähtemään Narva-Jõesuuhun soittamaan suoraan oman äitinsä hautajaisista. Lopulta ei ollut enää yhtään vapaata päivää, ja välit puolison kanssa alkoivat kiristyä. Yhtyeen miehet olivat päivät töissä ja nukkua he saivat yöllä keikkabussissa.

Palkintoja tuli, mutta ei päässyt silti Moskovaan

RMO Jauram palkittiin 17 kertaa, ja tunnustukset mahdollistivat periaatteessa esiintymisen ulkomailla. Kolme kertaa yhtyeen piti mennä  Moskovaan esiintymään, mutta missään vaiheessa emme sinne päässeet, sillä sisäministeriöstä tuli aina jonkinlainen este. Milloin oli Moskovassa kongressi ja milloin ei löytynyt majoituspaikkaa jne.
Eduard matkusti kuitenkin yksin muutaman kerran Venäjällä huuliharppukeikoilla esiintymässä.

Eläkeiässä usein esiintymässä ulkomailla

Eduard on säveltänyt myös itse melodioita ja tehnyt sanoituksia ja hän on julkaissut useita CD-levyjä. Omien sävellysten lisäksi hän soittaa enimmäkseen kansanmusiikkia.  Eläkepäivinään Eduard Einmann on esiintynyt usein Suomessa ja myös Venäjällä, Latviassa ja muuallakin.

Ülle Lätte:n kirjoittamasta artikkelista parhaansa mukaan suomentaen referoi Teija Lehto.

---

Sahansoittaja Tiina Hirvelä

Jeepit laittoi Tiinan tiukkaan piinapenkkiin kerrostalon porttikäytävässä 8.3.2009 ennen harjoituksia, kun ihmeteltiin, missä Eki viipyy.

Teija: Milloin ja miten aloitit sahansoiton?
Tiina: Aloitin sahansoiton noin 15 vuotta sitten.  Tilasin Kausalan pikaterästä soittosahan, ja sen mukana tuli Aatro Viljamaan laatimat sahansoitto-ohjeet. Siitä kaikki alkoi.

Heidi: Tarviiko sahalla soittaessa ottaa huomioon sävellajit?
Tiina: Ei tarvitse, saha taipuu kaikkiin sävellajeihin.
Teija: Montako oktaavia sahalla voi soittaa?
Tiina: Puolitoista.
Mikko: Miten äänenkorkeutta säädetään, jousellako?
Tiina: Ei vaan taivuttamalla sahanterää. Jousen käyttö ei vaikuta sävelkorkeuteen, vaikka sillä muuten saadaankin ääni aikaiseksi.
Reijo: Millä saha viritetään, viilallako?
Tiina: (naurua) Ei vaan tarvittaessa hiekkapaperilla. Sillä voi hioa terää.
Teija: Onko sahassa terät, eikö ne revi vaatteet rikki?
Tiina: Ei ole teriä. Minulla on siinä mielessä erityisvalmisteinen saha, että siitä on hiottu sahanterät pois. Muuten se on kyllä ihan tavallinen saha.
Reijo: Entä sahan sähköinen versio, oletko ajatellut siirtymistä sähkösahaan, moottorisahaan?
Tiina: (iso nauru) En, musiikin teossa perinteinen saha on parempi.
Heidi: Miten löydät oikean alkuäänen sahalla?
Tiina: Se vain löytyy. Bändi aloittaa soittaa, ja minä saan heti kiinni alkuäänestä.

Ihmeellistä, toteaa:
Teija Lehto (naistenpäivänä 8.3.2009)

---

Haastateltavana Ritva Venehsalo

Teija: Ritva, olet tulossa Jeeppien vieraaksi soittamaan maniskaa, mutta missä soitat yleensä?

Ritva: Soitan nykyisin skifflebändi Trio Vatkaimessa. Mandoliinia olen soittanut kyllä sitä ennekin, kaikkiaan yli parikymmentä vuotta.

Teija: Näin Folklandia-risteilyllä sinun esiintyvän mielenkiintoisessa rooliasussa. Kerrotko lisää esiintymisasuistasi.

Ritva: Tuota asua käytän usein Trio Vatkaimessa. Toinen roolini on laulava kissa Miiru Millisentti. Miiru laulaa yksin, pitää lastenmuskaria  ja järjestää tilauksesta ohjelmallisia synttäripaketteja lapsille. Siis perinteisiä synttäreitä, joissa sekä kissa että lapset taatusti laulavat.

Teija: Puuhaat lastenmusiikkia muuallakin. Kerro lisää…

Ritva: Tarkoitat varmaan Paksun Kertun Balladia. Se on kesäteatteri Lystin esitys Tampereen Hervannassa, jota vedettiin jo viime kesänä, mutta 2009 kesällä sama esitys jatkuu. Olen siinä mukana musiikin harjoittajana sekä lasten ohjaajana.

Teija: Näemmekö jonkin rooliasusi Folkclub Jeepeissä?

Ritva: Näillä näkymin ainakin yhden peruukin.

Teija: Kiitos Ritva haastattelutuokiosta!

Ritvaa haastatteli Teija Lehto (1.2.2009)

---

Tytti Rautiainen tulee Keuruulta

Musiikki joko vie tai ei vie. Nuoresta iästään huolimatta musiikki on vienyt Tytti Rautiaisen  mennessään aivan totaalisesti. Lukio-opintojen ohessa hän punnertaa musiikin saralla ja harjoittelee vaikeaa soitinta – huuliharppua.  Onneksi musiikille ja meille faneille, sinnikkäitä aina löytyy, jotka jaksavat punnertaa harjoituksia, ja saavat huuliharpun soimaan tosi kauniisti.

Tytti on harjoitellut huuliharpun soittoa vasta vuoden verran,  mutta on jo kaksinkertainen Suomen mestari, nuorten ja naisten sarjoissa. Munnaritreffeillä kesäkuussa, Varkauden kaupungissa v. 2008 soittajia oli kuutisenkymmentä, jotka kaikki eivät tietenkään olleet naisten tai nuorten sarjoissa, vaan myös miessoittajat mukaan lukien.

Tytti on nyt siis aloittamassa omaa itsenäistä musisoimista. Jeepit haluaa kannustaa häntä eteenpäin. Tytti ei vielä ole valmis soittaja, mutta kehitys on edennyt huimaa vauhtia.  Ja Tytillä on kotona myös piano, saksofoni, kitara ja – tietysti  parikymmentä huuliharppua. Tytin oma bändi harjoittelee porukkasoittoa, ja ehkäpä jonain päivänä… minäkin saan Vip-kortin Tytin konserttiin.

- Eki Illikainen (4.1.2009)

---

Toivo (Topi) Viikilä tilittää

Olen eka kerran esiintynyt huuliharpun kanssa 51 v sitten! Ohjelmalliset iltamat järjestin v 64 Merikarvian “Torpalla”, jossa juonsin ja soitimme Ola ja kumppanit – myös tanssit – kaksi haitaria ja kitara -Olavi Heinonen ja minä hanurissa, Tukkikosken Harri kitarassa. Piirsin myös itse kaikki tolppamainokset !

Vuonna -68 ja eteenpäin olin Koittanpelimanneissa, joita veti Konsta kakkonen eli Kauko Nummelin Koittankoskelta. Soittimet olivat huuliharput, kitara, 5 rivinen kravattimalli Kouvola, kaksirivinen, viulu ja puoliakustinen lumilapio eli “sippiviulu”. 70-luvulla kävimme paljon kansansoittokisoissa ympäri Pohjanmaata, lusikkaa kunniakirjaa ja killutinta tuli, mutta ei ekapalkintoa, johtui kai että ei kukaan meistä ollut selvinpäin. Ei kuskikaan koska ajettiin vuoroon-huh! Vihisen ja Wessmannin kanssa aloiteltiin silloin, Valkaman veljeksetkin tuli silloin areenoille.

Menin naimisiin ja vähän rauhoituin. Kansalaisopiston pelimanni-piiriä vedin sen jälkeen yli kymmenen vuotta Merikarvialla, perustin Merikarvian pelimannit ja sitten yhden laulajan kanssa perustettiin yhtye – Oura tehtiin kolme kasettia –  mm. laulaja oli aina kännissä, niin rupesin käymään Kaustisilla näppäri-kursseilla enkä ole sitä katunut. Löysin kansanmusiikin ja Lahden Heikin maniskoineen, jota vieläkin seurailen, kun on kurssia lähettyvillä niin menen.

Olen ollut nyt Länsirannikon Pelimannien vetäjänä yli 13 vuotta. Yhtye palkittiin 2002 Satakuntalaisena vuoden pelimanni-yhtyeenä,vuonna 2000 sain hopeisen ansiomerkin ja kunniakrjan Kansanmusiikkiliitosta hyvästä toiminnasta alalla ja 2006 sain kultaisen ansiomerkin myös liitosta, kun olin täyttänyt 60 v. Länsirannikon Harmonikkoja olen myös vetänyt yli 8 v ja Horjumattomia n. kolme vuotta. Suosituinmaksi Merikarvialaiseksi mun valittiin v.2006.

Paljon on tapahtunut 50 vuoden aikana kaikenlaista soittoreissuissa. Yleensä reissut on olleet mahtavia, pelimannit erittäin mukavia, ei ole ollut titteleitä vaan hyviä soittajia ja ystäviä! 23 viimeistä vuotta kun olen saanut soittaa ilman viinaa, niin sen on ollut yhtä juhlaa – kaikkea kokemaansa ei voi kirjoittaa paperille.

-Toivo Viikilä